Blogit

Mielenkiintoiset työtehtävät, hankkeet ja työkaverit takaavat, että Viexpolla viihdytään. Pieni, mutta dynaaminen yritys mahdollistaa myös tehtäväkierron ja urakehityksen omien kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Viexpon menestyksen takana on henkilökunta, joka palvelee pk-yrityksiä räätälöiden juuri kullekin yritykselle sopivan vientipolun haluttuun kohdemaahan. Tarvitaan raikkaita näkökulmia ja osaamista, asiantuntijuutta ja...

Ensinnäkin, vielä kerran isoot kiitokset valinnastani vuoden 2018 Vientilähettilääksi. Arvostan tätä tunnustusta erittäin paljon, koska sen on myöntänyt Viexpo, viennin ja kansainvälistymisen vanhin, osaavin ja pätevin asiantuntijaorganisaatio alueellamme. Lisäksi tunnustuksen viime vuonna Suomen 100-vuotisjuhlavuonna saaneet ovat niin kovaa joukkoa, että siihen kuuluminen on suuri kunnia.   Olen...

Mielenkiintoiset työtehtävät, hankkeet ja työkaverit takaavat, että Viexpolla viihdytään. Pieni, mutta dynaaminen yritys mahdollistaa myös tehtäväkierron ja urakehityksen omien kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Viexpon menestyksen takana on henkilökunta, joka palvelee pk-yrityksiä räätälöiden juuri kullekin yritykselle sopivan vientipolun haluttuun kohdemaahan. Tarvitaan raikkaita näkökulmia ja osaamista, asiantuntijuutta ja...

Nordic Gatewayn Pop-up Bodö tapahtuma kokosi yhdeksän yritystä vierailulle Norjan Bodöhön. Viexpoa tapahtumassa edusti International Business Developer Katja Jankens, jolla on laajaa asiantuntemusta erityisesti Norjan markkinoista. Pop-up Bodön päätapahtumaa, joka järjestettiin 9.-11.10. Bodössä, edelsi monipuolinen koulutussarja. Kevään, kesän ja syksyn aikana yrityksille tarjottiin asiantuntijoiden opastuksella tietoja,...

Martina Buss   Viexpo toteutti asiakasyrityksilleen kesällä 2018 kyselyn Venäjän ja Kiinan markkinoista. Kysely toteutettiin yhteistyössä Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Vaasan yliopiston kanssa. Kyselyn tavoitteena oli toisaalta selvittää pohjalaismaakunnissa toimivien yritysten Venäjän kaupan nykytilaa, haasteita ja suunnitelmia ja toisaalta kartoittaa yritysten kiinnostusta ja tarpeita Kiinan markkinoihin liittyen. Venäjän kauppaan...

Mielenkiintoiset työtehtävät, hankkeet ja työkaverit takaavat, että Viexpolla viihdytään. Pieni, mutta dynaaminen yritys mahdollistaa myös tehtäväkierron ja urakehityksen omien kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Viexpon menestyksen takana on henkilökunta, joka palvelee pk-yrityksiä räätälöiden juuri kullekin yritykselle sopivan vientipolun haluttuun kohdemaahan. Tarvitaan raikkaita näkökulmia ja osaamista, asiantuntijuutta ja...

Mielenkiintoiset työtehtävät, hankkeet ja työkaverit takaavat, että Viexpolla viihdytään. Pieni, mutta dynaaminen yritys mahdollistaa myös tehtäväkierron ja urakehityksen omien kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Viexpon menestyksen takana on henkilökunta, joka palvelee pk-yrityksiä räätälöiden juuri kullekin yritykselle sopivan vientipolun haluttuun kohdemaahan. Tarvitaan raikkaita näkökulmia ja osaamista, asiantuntijuutta ja...

Mielenkiintoiset työtehtävät, hankkeet ja työkaverit takaavat, että Viexpolla viihdytään. Pieni, mutta dynaaminen yritys mahdollistaa myös tehtäväkierron ja urakehityksen omien kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Viexpon menestyksen takana on henkilökunta, joka palvelee pk-yrityksiä räätälöiden juuri kullekin yritykselle sopivan vientipolun haluttuun kohdemaahan. Tarvitaan raikkaita näkökulmia ja osaamista, asiantuntijuutta ja...

Mielenkiintoiset työtehtävät, hankkeet ja työkaverit takaavat, että Viexpolla viihdytään. Pieni, mutta dynaaminen yritys mahdollistaa myös tehtäväkierron ja urakehityksen omien kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Viexpon menestyksen takana on henkilökunta, joka palvelee pk-yrityksiä räätälöiden juuri kullekin yritykselle sopivan vientipolun haluttuun kohdemaahan. Tarvitaan raikkaita näkökulmia ja osaamista, asiantuntijuutta ja...

Mielenkiintoiset työtehtävät, hankkeet ja työkaverit takaavat, että Viexpolla viihdytään. Pieni, mutta dynaaminen yritys mahdollistaa myös tehtäväkierron ja urakehityksen omien kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Viexpon menestyksen takana on henkilökunta, joka palvelee pk-yrityksiä räätälöiden juuri kullekin yritykselle sopivan vientipolun haluttuun kohdemaahan. Tarvitaan raikkaita näkökulmia ja osaamista, asiantuntijuutta ja...

Yleiskatsaus
Viexpo

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia, Microsoft Claritya sekä Google Search Consolea kerätäkseen nimetöntä tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.

Lisäevästeet

Tämä verkkosivusto käyttää seuraavia lisäevästeitä:

  • Google Analytics: Tämä eväste kerää tietoa siitä, miten käyttäjät vuorovaikuttavat verkkosivuston kanssa. Se tarjoaa verkkosivuston omistajille oivalluksia käyttäjien käyttäytymisestä ja auttaa heitä parantamaan verkkosivustoa.
  • Google Search Console: Tätä evästettä käytetään verkkosivuston omistajien toimesta heidän verkkosivustonsa suorituksen seuraamiseen Google-hakutuloksissa.
  • Google TagManager: Tätä evästettä käytetään hallinnoimaan verkkosivustolle lisättyjä tageja tai koodinpätkiä, kuten seuranta- ja markkinointitageja.
  • YouTube: YouTube asettaa evästeitä, kun käyttäjä katselee videota tai vuorovaikuttaa videosoittimen kanssa. Näitä evästeitä käytetään käyttäjäkokemuksen personointiin, kuten suositeltujen videoiden tai käyttäjän mieltymysten muistamiseen. On tärkeää huomata, että YouTube on Googlen omistama, ja siksi YouTuben käyttämät evästeet ovat Googlen tietosuojakäytännön hallinnoimia. Käyttäjät voivat hallita evästeasetuksiaan selaimen asetuksissa tai käyttämällä Googlen mainostenhallintasivua.
  • Microsoft Clarity: Tätä evästettä käytetään tietojen keräämiseen siitä, miten käyttäjät vuorovaikuttavat verkkosivuston kanssa, kuten lämpökarttojen ja napsautusten seurannan avulla, jotta verkkosivuston omistajat voivat parantaa verkkosivustoaan.
  • FB-pixel: Tätä evästettä käytetään Facebookin toimesta seuraamaan käyttäjien käyttäytymistä, jotka vuorovaikuttavat Facebook-mainosten kanssa tai vierailevat Facebook-sivuilla.
  • HubSpot: Tätä evästettä käytetään HubSpotin toimesta seuraamaan käyttäjän käyttäytymistä verkkosivustolla ja tarjoamaan personoituja markkinointisisältöjä.