Murska

Ylivieskalainen Aimo Kortteen Konepaja on kokenut vientiyritys ja tuttu näky alan kansainvälisillä messuilla. Viennin yritys aloitti jo 1980-luvulla ja tänä päivänä MURSKA koneita viedään yli neljäänkymmeneen maahan. Metallikonepajan päätuote on MURSKA brändin alla myytävä valsseilla tai kiekoilla toimiva mylly rehuviljan litistykseen, jota on valmistettu vuodesta 1969. Tänä päivänä yritykseltä löytyy viljanmurskakoneiden ohella myös muun muassa […]
Elho Oy

Elho Oy on osallistunut Viexpon mukana näyttelilleasettajana lukuisille kansainvälisille alan messuille, ja pitää niitä vientinsä kannalta erittäin tärkeinä. Kuuntele, kun toimitusjohtaja Michael Johansson kertoo, mitä kansainväliset alan messut merkitsevät yritykselle.
Veljekset Ala-Talkkari Oy

Lapualainen Veljekset Ala-Talkkari Oy vie tänä päivänä useaan maahan ja vienti muodostaakin noin puolet yrityksen kokonaismyynnistä. Yksi tärkeimmistä menestyksen avaimista viennin suhteen on ollut pitkäjänteinen messutyö, jossa yhteistyö Viexpon kanssa on heidän mukaansa ollut kullanarvoista. Veljekset Ala-Talkkari Oy on perustettu vuonna 1955. Alun perin toiminta on lähtenyt liikkeelle lämmityskattiloiden valmistuksella, joiden rinnalla valikoimasta löytyvät tänä […]