Synergiaa Group Explorer -hankkeella

Synergiaa Group Explorer -hankkeella

Viexpo lähtee yhdessä neljän metallialan yrityksen kanssa hakemaan tietoa ja asiakkaita Ruotsista. Käynnistämme Viexpon ensimmäisen Group Explorer -hankkeen, jossa Viexpon Anne Viitala toimii hankkeen projektipäällikkönä.

Group Explorer -hanke saa rahoituksensa Business Finlandin rahoituspalvelun kautta. Rahoitusmuoto on tarkoitettu yritysryhmille yhteisten liiketoimintamahdollisuuksien selvittämiseen kansainvälisillä markkinoilla.

Rahoitusta kannattaa hakea silloin, kun vähintään neljällä yrityksellä on samansuuntaiset tavoitteet ja ryhmälle koituu yhteisestä tekemisestä selkeää synergiaa. Tällä rahoituksella voidaan edistää erityisesti yritysten kansainvälistä kasvua ja pääsyä kohdemarkkinalle.

Viexpon koordinoimassa hankkeessa ovat mukana Konepaja Stamac, Relicomp, Ferrum Steel ja Alvarin Metalli.

Yritykset tavoittelevat ensisijaisesti asiakkaita ja yhteistyökumppaneita Ruotsin markkinoilta. Yritysten tuotteet ja osaaminen eivät kilpaile keskenään vaan ryhmän sisältä löytyy toisiaan täydentävää osaamista ja tuotteita. Tästä syystä he haluavat yhdistää voimavarat ja lähteä tutkimaan millaisia mahdollisuuksia löytyy kansainvälisillä markkinoilla. Erityisen kiinnostavaksi yritykset kokevat omien tuotteiden kehittämisen eri asiakassegmenteille sekä yhteisten tarjoamien kehittämisen kohdemarkkinoita ajatellen. Kohdemarkkinoihin halutaan myös tutustua mm. alihankintamessujen kautta, kunhan olosuhteet sen sallivat.

”Tästä tulee konkreettinen ja hyvä hanke, niinpä odotukset ovat kaikilla korkealla”, Anne Viitala pohtii.

Viexpolla on mittava kokemus yritysryhmien erilaisista projekteista, joten tämänkin hankkeen yritykset ovat hyvissä käsissä.

Lisätietoja antaa hankkeen projektipäällikkö Anne Viitala.

Anne Viitala

Senior Advisor
+358 400 811 490
anne.viitala(a)viexpo.fi



Yleiskatsaus
Viexpo

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia, Microsoft Claritya sekä Google Search Consolea kerätäkseen nimetöntä tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.

Lisäevästeet

Tämä verkkosivusto käyttää seuraavia lisäevästeitä:

  • Google Analytics: Tämä eväste kerää tietoa siitä, miten käyttäjät vuorovaikuttavat verkkosivuston kanssa. Se tarjoaa verkkosivuston omistajille oivalluksia käyttäjien käyttäytymisestä ja auttaa heitä parantamaan verkkosivustoa.
  • Google Search Console: Tätä evästettä käytetään verkkosivuston omistajien toimesta heidän verkkosivustonsa suorituksen seuraamiseen Google-hakutuloksissa.
  • Google TagManager: Tätä evästettä käytetään hallinnoimaan verkkosivustolle lisättyjä tageja tai koodinpätkiä, kuten seuranta- ja markkinointitageja.
  • YouTube: YouTube asettaa evästeitä, kun käyttäjä katselee videota tai vuorovaikuttaa videosoittimen kanssa. Näitä evästeitä käytetään käyttäjäkokemuksen personointiin, kuten suositeltujen videoiden tai käyttäjän mieltymysten muistamiseen. On tärkeää huomata, että YouTube on Googlen omistama, ja siksi YouTuben käyttämät evästeet ovat Googlen tietosuojakäytännön hallinnoimia. Käyttäjät voivat hallita evästeasetuksiaan selaimen asetuksissa tai käyttämällä Googlen mainostenhallintasivua.
  • Microsoft Clarity: Tätä evästettä käytetään tietojen keräämiseen siitä, miten käyttäjät vuorovaikuttavat verkkosivuston kanssa, kuten lämpökarttojen ja napsautusten seurannan avulla, jotta verkkosivuston omistajat voivat parantaa verkkosivustoaan.
  • FB-pixel: Tätä evästettä käytetään Facebookin toimesta seuraamaan käyttäjien käyttäytymistä, jotka vuorovaikuttavat Facebook-mainosten kanssa tai vierailevat Facebook-sivuilla.
  • HubSpot: Tätä evästettä käytetään HubSpotin toimesta seuraamaan käyttäjän käyttäytymistä verkkosivustolla ja tarjoamaan personoituja markkinointisisältöjä.