Vientiverkostot

Hyötynä yhteistyön voima, joka johtaa konkreettisiin kauppoihin ja kokonaisvaltaisempiin ratkaisuihin. Viexpon koordinoimien vientiverkostojen avulla pääset tutustumaan, verkostoitumaan sekä ennen kaikkea tapaamaan alan ammattilaisia, toimijoita ja päättäjiä. Lisäksi saat lisätietoa alan markkinoista, hyödyt osallistuvien yritysten välisestä synergiasta ja ennen kaikkea tehostat yrityksesi toimintaa ja osaamista.

Vientiverkostot

Viexpon koordinoimien vientiverkostojen avulla vauhditat viennin aloittamista ja kulkua. Vientiverkostot tähtäävät kokonaisvaltaisiin vientiratkaisuihin, jotka tuottavat todellista lisäarvoa asiakkaille. Vientiverkostot tarjoavat koulutusta muun muassa markkinoinnista ja myynnistä, strategiasta, messuvalmistautumisesta ja jatkorahoitusmahdollisuudesta. Lisäksi vientiverkostojen toiminta kattaa tiedonhakua asiakkaista, yhteistyökumppaneista, jakelijoista, kilpailijoista ja markkinoiden olosuhteista sekä lainsäädännöstä.

 

Vientiverkostohankkeen aikana laadimme muun muassa kansainvälistymissuunnitelman sekä yhteisen markkinointimateriaalin. Lisäksi vienninedistämismatkamme ja osallistuminen kansainvälisille messuille vievät yrityksesi näkyvästi sinne missä asiakkaat ja ostajat ovat. Sparraamme yritysryhmää läpi hankkeen ja hankkeen jälkeen.

Vientiverkostot muodostuvat useammasta toisiaan täydentävästä yrityksestä. Vientiverkoston yhteisenä tavoitteena on avata uusia vientimarkkinoita hyödyntämällä yhteistyöstä syntyvää synergiaa ja kustannustehokkuutta. Vientiverkostoja koordinoi Viexpon asiantuntijat ja mukana yrityksiä ohjaamassa on kyseisen toimialan ja markkina-alueen asiantuntijoita.

Ota yhteyttä

Lisätietoa saat kansainvälistymisen asiantuntijoiltamme. Voit ottaa yhteyttä Kristianiin, Caritaan tai muihin asiantuntijoihimme.

Kristian Schrey
Toimitusjohtaja

 

”Minulla on monivuotinen kokemus yrittäjänä monella eri alalla sekä start-up yritysten parissa. Toimialasta riippumatta haluan tehdä kasvuhalukkaiden yritysten kanssa töitä luomalla edellytyksiä heille menestymiseen kansainvälisillä markkinoilla. Vastaan perusneuvonnasta ja konsultoinnista, vientiverkostojen koordinoimisesta ja yhteistyöstä Kiinan suuntaan. Toimin Vaasan toimipisteestä käsin.”

 

+358 50 572 8253

kristian.schrey(at)viexpo.fi

Carita Pöntiö
Senior Advisor

 

”Minulla on vahva yrittäjätausta ja olen toiminut yrittäjänä ja toimitusjohtajana elintarvike- ja nahkateollisuudessa yhteensä noin 15 vuotta. Olen vastannut yrityksen toiminnasta kokonaisuudessaan ja erityisesti tuotteiden myynnistä ja markkinoinnista asiakkaille niin Euroopassa kuin muuallakin. Minulla on siten laajaa kokemusta kaupanteosta, kansainvälisyydestä ja viennistä! Toimin Kokkolan toimipisteestä käsin.”

 

+358 44 987 5484

carita.pontio(at)viexpo.fi