ONS, Offshore Northern Seas, on yksi maailman suurimmista öljy- ja kaasualan messutapahtumista ja kerää kansainvälisen energiateollisuuden verkostoitumaan ja tekemään kauppaa. ONS2022 järjestetään Norjan Stavangerissa 29.8.-1.9.2022. Vuonna 2018 messuilla oli 1124 näytteilleasettajaa ympäri maailmaa ja kävijöitä messut keräsivät peräti yli 68 000, jopa n. 100 eri maasta. Messukävijöistä lähes 60 % edustaa yritystensä johtoa ja suurin osa heistä on öljy- ja kaasuyhtiöistä sekä alihankintateollisuudesta ja suunnittelu- sekä insinööritoimistoista. Paikalla on perinteisesti erittäin paljon lehdistöä. Kyseessä on siis yksi maailman huipputapahtumista omalla toimialallaan.
VIEXPO JÄRJESTÄÄ ONS2022-MESSUILLE PIENEN YHTEISOSASTON (n.30 m²) 5 YRITYKSELLE
Edellä mainitusta hinnasta Viexpo anoo osallistuvan yritysryhmän puolesta Business Finlandilta messuavustusta tukikelpoisiin kustannuksiin. Tuki on harkinnanvaraista ja sitä on mahdollista saada näyttelyosaston kustannuksiin max. 50 %. Lisäksi ns. flat rate -kertoimella voi tukea saada max. 20 % näyttelyosaston tukikelpoisista kustannuksista. Flat rate -kertoimelle osoitetun tuen voi kohdistaa esim. rahtiin, matka- ja majoituskuluihin, tulkkikustannuksiin jne.
Kaikkien osallistuvien yritysten tulee olla tukikelpoisia (katso osallistumisehdot).
Hotelli- ja matkavaraukset: osallistuvat yritykset varaavat itse matkan ja majoituksen.
ONS 2022 -MESSUPAIKAT ON LOPPUUN MYYTY
Kiinnostuneet voivat tiedustella lisää Elina Ruohoselta.
Lisätiedot:
Elina Ruohonen
elina.ruohonen@viexpo.fi