LineDeck Oy

Category
Referenssit
About This Project

Vuodesta 2016 toiminut LineDeck valmistaa veneiden kansipäällysteitä/mattosarjoja ja itseleikattavaksi tarkoitettua arkkitavaraa veneiden lisäksi myös muihin käyttökohteisiin, mm. terasseille ja parvekkeille.

 

Vuoden 2021 alussa yrittäjät Jyrki Sivonen ja Teppo Karttunen huomasivat, että kysyntää tuotteelle on, mutta kahden hengen voimin oli haasteellista pyörittää vauhdilla kasvavaa toimintaa. Yrittäjät päätyivät hakemaan ELY-keskuksen kehittämispalveluita, joiden avulla saa kustannustehokkaasti ulkopuolisen asiantuntijan kanssa käydä läpi oman yrityksen kannalta oleellisia asioita, tulevaisuuden suuntaa ja kehittämistarpeita.

 

Yhdessä Viexpon kanssa lähdettiin kartoittamaan LineDeckin tilannetta, vahvuuksia ja haasteita, mihin kannattaa fokusoida sekä tavoitteita 2–3 vuoden ajanjaksolle. Selkeästi huomattiin, että tuotteelle olisi potentiaalia myös Ruotsissa ja keskityttiin Ruotsiin markkina-alueena.

 

Toimintasuunnitelman päivitys eteni sujuvasti ja hyvin käytännönläheisesti. Viexpon vastuuhenkilö oli aktiivinen viemään keskustelua alussa läpikäytyjen tavoitteiden suuntaisesti, haastoi meidän näkemyksiämme ja toi siihen omalla laajalla osaamisellaan lisäyksiä, joita voidaan hyödyntää hyvin käytännössä toimintaa kehitettäessä, Jyrki Sivonen Linedeckiltä toteaa

 

Lopputulemana LineDeckille laadittiin kehittämissuunnitelma konkreettisine toimenpiteinen ja kartoitettiin myös, millaista rahoitusta on tarjolla näihin. Rahoitusta saatiinkin jatkotoimenpiteisiin.

 

Kokonaisuudessaan saamamme palvelu oli korkealaatuista ja palveli meidän tavoitettamme erinomaisen hyvin – jopa yli odotustemme. Suosittelemme vahvasti Viexpon palveluita myös muille kasvuun ja kansainvälistymiseen tähtääville yrityksille.

 

 

Lue lisä LineDeck Oy:stä heidän kotisivuiltaan: https://www.linedeck.fi/

Lue lisää Viexpon konsultointi- ja muista palveluista: https://viexpo.fi/vientipalvelut/

Lue lisää Elyn kehittämispalveluista: https://www.ely-keskus.fi/web/yritystenkehittamispalvelut