Viexpon vuoden 2024 Vientilähettiläät valittu

Viexpon vuoden 2024 Vientilähettiläät valittu

Osuuskunta Viexpo nimeää vuosittain Vientilähettilääksi yhden yrityksen ja yhden henkilön. Haluamme kiittää Vientilähettiläitä heidän arvokkaasta työstään kolmen Pohjalaismaakunnan, ja Suomen viennin ja vientiyritysten hyväksi. Toivomme, että Vientilähettiläät edelleen jakavat osaamistaan eteenpäin Suomen kansainvälistä yritystoimintaa jo harjoittaville tai sitä harkitseville yrittäjille.

Viexpon vuoden 2024 Vientilähettiläiksi on valittu Tuomas Saikkonen sekä Relicomp Oy

Tuomas Saikkonen on roolissaan perheyritys Vilpessä toiminut inspiraationa monille pk-yrityksille. Huolimatta erilaisista haasteista yrityksen historian aikana, yritys on Tuomaksen johdolla pystynyt sopeuttamaan toimintaansa ja samalla suunnittelemaan tulevaisuutta. Yritys investoi sekä uusiin toimitiloihin että uusiin tuotteisiin vastatakseen paremmin tulevaisuuden markkinoiden tarpeisiin. Lisäksi yritys panostaa esimerkillisesti uusiin vientimarkkinoihin.

Tuomas toimii myös aktiivisesti monissa eri verkostoissa, joissa hän jakaa osaamistaan sekä alan että Suomen kehittämiseksi. Tuomas Saikkonen ja Vilpe ovat myös aktiivisesti mukana tukemassa urheilua ja kulttuuria erilaisten yhdistysten ja verkostojen kautta, mikä johtaa moniin positiivisiin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin.

Kuvassa Tuomas Saikkonen ja Kristian Schrey (Viexpo).
Kuva: Essi Poropudas.

Vuonna 1992 perustettu Relicomp Oy on ohutlevyteknologiaan erikoistunut metalliteollisuusyritys, joka on toiminut menestyksekkäästi Kurikassa vuodesta 2014.

Relicomp on osoittanut erityistä sitoutumista laatuun, toimitusvarmuuteen ja asiakastyytyväisyyteen, mikä tekee siitä merkittävän toimijan alalla.

Relicompin pitkäjänteinen strategia ja rohkeat investoinnit tulevaisuuteen, kuten investoinnit automaatioon, jotka samalla parantavat työntekijöiden työturvallisuutta, osoittavat yrityksen vahvan sitoutumisen paitsi työntekijöidensä hyvinvointiin myös tehokkuuden parantamiseen.

Lisäksi strategian mukainen laajennusprojekti tuo yritykselle kaivattua lisätilaa ja mahdollisti myös uusien laserkoneiden hankinnan. Laajennus on selkeä osoitus yrityksen valmiudesta vastata asiakkaidensa kasvavaan kysyntään ja varmistaa kilpailukykynsä kansainvälisillä markkinoilla.

Relicomp on myös osoittanut, että kasvu ja menestys ovat mahdollisia jatkuvien investointien ja asiakaskunnan kasvattamisen kautta. Jokaisen investoinnin myötä yritys on tarvinnut lisää henkilökuntaa vastaamaan kasvavaan tuotantoon ja kysyntään.

Relicomp Oy:n panostukset laadukkaaseen kehitystyöhön, osaavaan ja sitoutuneeseen henkilökuntaan sekä vahvaan strategiseen visioon luovat kuvaa vahvasta ja rohkeasta yrityskulttuurista. On ilo valita Viexpon vuoden 2024 vientilähettilääksi yritys, joka on proaktiivinen, valmis investoimaan kasvuun ja vientiin, sekä sitoutunut kasvamaan asiakkaidensa mukana. Relicomp on todellinen esikuva metalliteollisuudessa ja ansaitsee tunnustuksen saavutuksistaan.

Kuvassa vasemmalta Relicompin yrittäjäpariskunta Tiina ja Marko Jyllilä, myyntijohtaja Petri Perälä ja Viexpon Anne Vitala.. Kuva: Timo Nevala

Kiitämme Tuomas Saikkosta ja Relicomp Oy:ta heidän arvokkaista panostuksistaan alueemme hyväksi, ja toivotamme heille onnea ja menestystä!