Tim Wallin: ”Tärkeintä on löytää oikeat verkostot”

Tim Wallin: ”Tärkeintä on löytää oikeat verkostot”

“A big bunch of projects and plenty of fun”. Näillä sanoilla Gambit kuvailee toimintaansa nettisivuillaan, ja yrityksen toimistolla Vaasan Runsorissa näkeekin vain iloisia ilmeitä. Tim Wallin on yksi it-yritys Gambitin perustajista. Tänä päivänä yritys työllistää noin 25 henkilöä.


– Kun aloitimme toimintamme vuonna 2011, minä olin yrityksen ainut kokoaikainen työntekijä. Silloin keskityimme erilaisiin sovelluksiin, mikä oli täysin ainutlaatuista Pohjanmaalla. Strategia onnistui, ja me pystyimme laajentamaan nopeasti.


Nyt Gambitilla on kolme toimistoa ja vuoden liikevaihdoksi tavoitellaan noin 2 miljoonaa.


– Suurin osa liikevaihdostamme tulee Pohjanmaalta, mutta olemme vahvoja myös Ahvenanmaalla ja Varkaudessa, jossa aloitimme toimintamme vuonna 2019. Asiakkaamme ovat todella erilaisia ja ainutlaatuisia. Meillä on paljon teollisuuden alan asiakkaita, joilla on suuri tarve automatisointiin ja järjestelmien yksinkertaistamiseen.


– Se, että suomenkielinen Varkaus Pohjois-Savosta tuli meille ajankohtaiseksi, ei ollut sattumaa. Siellä oli tilaa digitaalisille palveluille, ja pääkaupunkiseutu on riittävän kaukana, ettei Varkautta koeta siellä mielenkiintoisena. Nykyään Gambitilla on Varkaudessa kokonaan oma yksikkö.


Mitä tulee kansainvälistymiseen, Gambit on aina pyrkinyt auttamaan asiakkaitaan liiketoiminnassaan.

– Onhan meillä joukko yhteistyökumppaneita ulkomailla, mutta eniten silti Suomessa. Lähestymistapamme on nähdä ainutlaatuisuus asiakkaissa ja oppia, kuinka he toimivat.


– Osaamme käyttää eri markkina-alustoja, mikä on viennin suhteen tärkeää. Ratkaisemme muun muassa sellaisia tärkeitä kysymyksiä, kuinka asiakkaat ottavat maksun vastaan. Se ei ole niin helppoa kuin luulisi! Luomamme systeemit käsittelevät muun muassa eri aikavyöhykkeitä ja logistisia ratkaisuja. Esimerkiksi Tanskassa halutaan mielellään käyttää luottokorttia ja Ruotsissa Swishiä tai Klarnaa, mutta Saksassa pidetään suorasta pankkiyhteydestä, kertoo Tim.


Henkilökohtaisuus on Gambitilla suuressa roolissa. Tim Wallinille keskustelu kasvokkain on yksi tärkeimmistä asioista asiakaskontakteissa. Samalla hän haluaa luoda ymmärrystä asiakasta kohtaan.


– Pohjanmaalla keskitytään tekemään. Gambit haluaa tukea asiakkaitaan heidän pyrkiessään kohti suurempia markkinoita. Myös me tulemme kasvamaan ja laajentamaan Suomessa, ja oikeiden yhteistyökumppanien kanssa kehitymme myös kansainvälisesti. Oikeastaan kaikessa onkin kyse oikeista verkostoista.


– Vasta työelämässä olen ymmärtänyt verkostojen tärkeyden. Vielä opiskeluaikoina en ajatellut asiaa, mutta kun perustimme Gambitin, ymmärsin, miten tärkeää on tavata oikeita ihmisiä ja päästä kertomaan tarinaamme ylpeänä. Itse olen luonnostani utelias ja mielestäni on tärkeää olla persoonallinen, myös netissä.



Viexpo juhlii tänä vuonna 50-vuotissyntymäpäiviään. Vuosipäivien kunniaksi järjestämme Pietarsaaressa juhlaseminaarin ja päivällisen keskiviikkona 23.10.2019 kello 17–22.

Tervetuloa!

Voit ilmoittautua tästä.



Juhlasivuille pääset tästä.