Viexpo sai lisävahvistusta tiimiinsä

Viexpo sai lisävahvistusta tiimiinsä

Viexpo sai lisävahvistusta tiimiinsä, kun Jeanette Huldén aloitti harjoittelijana Viexpolla 11.3. Hän työskentelee Viexpolla toukokuun lopulle saakka pääasiassa Pietarsaaren toimistolla.

”Aloitin juuri harjoittelijana Viexpolla ja työskentelen pääasiassa Pietarsaaren toimistolla toukokuun 2019 loppupuolelle saakka, ja odotan harjoitteluaikaani innolla! Olen ensimmäisen vuoden maisteriopiskelija Svenska Handelshögskolanissa Vaasassa, ja opiskelen siellä markkinointia. Äidinkieleni on ruotsi, mutta myös suomi, englanti ja saksa sujuvat tarvittaessa. Minulla on eniten työkokemusta turismialalta, mutta olen työskennellyt myös myynnin, asiakaspalvelun ja hallinnon parissa.”

Jeanette uskoo harjoittelun Viexpolla tarjoavan hänelle hyvää kokemusta tulevaisuutta varten.

”Tällä hetkellä olen erityisen kiinnostunut saamaan kokemusta kansainvälistymisestä ja viennistä, joka vahvistaisi minun pätevyyttäni markkinoinnin parissa. Tavoitteenani on kehittyä mahdollisimman paljon ja laajentaa sosiaalista verkostoani työskentelemällä mielenkiintoisten ja kansainvälisten haasteiden parissa. Uskon Viexpon tarjoavan mahdollisuuden siihen. Minulla on vahva tunne, että saan harjoittelusta hyviä tulevaisuuden mahdollisuuksia samalla kun se tukee minun nykyisiä opintojani.”

 

Kuvassa Jeanette, Katja ja Kristian.