Kim Väisänen: Workshop Vientistrategiasta

Kim Väisänen: Workshop Vientistrategiasta

Kim Väisänen saapuu Kokkolaan pitämään workshopin viennin strategiasta

Widen Your Market – Invest in Export -kasvuohjelman ensimmäinen koulutuspäivä on lyöty lukkoon. Kuka muukaan voisi olla parempi kertomaan viennistä kuin mm. kaksi Tasavallan Presidentin Kansainvälistymispalkintoa saanut sarjayrittäjä (vai oliko se sarjaepäonnistuja..?) Kim Väisänen. Hänellä jos jollain on kannuksia puhua viennin perusteista ja sen sudenkuopista.

Monella on varmasti aavistus ja ”sinnepäin” -strategiat päässään, mutta kuinka monella ne on mietitty loppuun asti ja paperille. Käytettävistä resursseista puhumattakaan. Tässä workshopissa saat tehdä yrityksellesi juuri sitä kehittämistä, mille yleensä ei jää aikaa muulta työltä. Ja apuna siinä sinulla on Kim Väisänen.

Kim kouluttaa ja kertaa workshopin ensimmäisessä vaiheessa osallistujille viennin perusteita ja sudenkuoppia, joihin varsinkin aloittavat yritykset sortuvat vientiä käynnistäessään. Workshopin toisessa vaiheessa päästään itse asiaan ja aletaan työstämään yrityskohtaisia strategioita Kimin johdolla.


Workshop pidetään Kokkolan Snellmankodissa torstaina 12.9.2019 klo 11-15. Välissä pidetään omakustanteinen lounas.

Tilaisuus on maksuton, mutta vaatii ilmoittautumisen.
Sen voi tehdä täällä: http://bit.ly/Widenyourmarketsworkshop

Viimeinen ilmoittautumispäivä on perjantaina 6.9.2019.

Lisätietoja kasvuohjelmasta antaa:

Maarit Mäkelä 
Projektipäällikkö, viennin kehittäjä 
050 3737 044
maarit.makela@viexpo.fi
www.viexpo.fi/widen


Widen Your Market – Invest in Export -kasvuohjelma on osuuskunta Viexpon hallinnoima kansainvälistymisohjelma, jonka tavoitteena on saada keskipohjalaisia yrityksiä vientiin. Kasvuohjelmaa on mukana rahoittamassa Keski-Pohjanmaan Liitto, Kokkolanseudun Kehitys, Kaustisen seutukunta, Kannuksen kaupunki sekä Perhon kunta.



Yleiskatsaus
Viexpo

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia, Microsoft Claritya sekä Google Search Consolea kerätäkseen nimetöntä tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.

Lisäevästeet

Tämä verkkosivusto käyttää seuraavia lisäevästeitä:

  • Google Analytics: Tämä eväste kerää tietoa siitä, miten käyttäjät vuorovaikuttavat verkkosivuston kanssa. Se tarjoaa verkkosivuston omistajille oivalluksia käyttäjien käyttäytymisestä ja auttaa heitä parantamaan verkkosivustoa.
  • Google Search Console: Tätä evästettä käytetään verkkosivuston omistajien toimesta heidän verkkosivustonsa suorituksen seuraamiseen Google-hakutuloksissa.
  • Google TagManager: Tätä evästettä käytetään hallinnoimaan verkkosivustolle lisättyjä tageja tai koodinpätkiä, kuten seuranta- ja markkinointitageja.
  • YouTube: YouTube asettaa evästeitä, kun käyttäjä katselee videota tai vuorovaikuttaa videosoittimen kanssa. Näitä evästeitä käytetään käyttäjäkokemuksen personointiin, kuten suositeltujen videoiden tai käyttäjän mieltymysten muistamiseen. On tärkeää huomata, että YouTube on Googlen omistama, ja siksi YouTuben käyttämät evästeet ovat Googlen tietosuojakäytännön hallinnoimia. Käyttäjät voivat hallita evästeasetuksiaan selaimen asetuksissa tai käyttämällä Googlen mainostenhallintasivua.
  • Microsoft Clarity: Tätä evästettä käytetään tietojen keräämiseen siitä, miten käyttäjät vuorovaikuttavat verkkosivuston kanssa, kuten lämpökarttojen ja napsautusten seurannan avulla, jotta verkkosivuston omistajat voivat parantaa verkkosivustoaan.
  • FB-pixel: Tätä evästettä käytetään Facebookin toimesta seuraamaan käyttäjien käyttäytymistä, jotka vuorovaikuttavat Facebook-mainosten kanssa tai vierailevat Facebook-sivuilla.
  • HubSpot: Tätä evästettä käytetään HubSpotin toimesta seuraamaan käyttäjän käyttäytymistä verkkosivustolla ja tarjoamaan personoituja markkinointisisältöjä.