Miten kansainvälinen brändi rakennetaan?

Miten kansainvälinen brändi rakennetaan?

Nyt on mahdollisuus rakentaa yrityksesi brändiä kansainväliseksi yhden Suomen parhaan bränditoimiston johdolla. Werkligin Janne Kaitala tulee pitämään Widen Your Market – Invest in Export -kasvuohjelman kolmannen workshopin, joka keskittyy kansainvälistyvän yrityksen brändirakennukseen ja go-to-market -strategiaan.

Mikä se brändi sitten on? Sillä tarkoitetaan yritykseen ja sen tuotteisiin liittyvää mielikuvaa. Brändin rakentamisen perustehtävä on kasvattaa yrityksen myyntiä, koska hyvästä brändistä asiakas on valmis maksamaan enemmän ja ostopäätös tehdään nopeammin. Brändistä voidaan kuitenkin puhua vasta sitten, kun riittävä tunnettuus on saavutettu halutussa kohderyhmässä. Tunnettuuden rakentaminen vaatii aikaa ja panostuksia.

Tässä workshopissa brändikoulutuksellisen osuuden lisäksi osallistuvat yritykset laativat alustavasti oman kansainvälistymiseen liittyvän positiointiharjoituksen, jonka pohjalta he voivat rakentaa ja/tai tarkentaa omaa arvolupaustaan sekä kansainvälisen viestinnän kärkiään – sitä, mistä heidän tulee tulla kuuluisaksi.


Janne Kaitala (CEO, brändistrategi, coach) on brändinrakennuksen asiantuntija ja vetänyt ja johtanut yli 100 brändiuudistus- ja rakentamishanketta, kuten Kyrö Distillery, Amos Rex, Nyhtökaura, Helsingin kaupunki, Remu, Henua ja Holvi. Hän on koulutukseltaan markkinointiekonomi ja toinen Werkligin perustajista.


Workshop pidetään Kokkolan Snellmankodissa tiistaina 29.10.2019 klo 11.30-16.30. 

Tilaisuus on maksuton, mutta vaatii ilmoittautumisen. Ilmoittautumisen voi tehdä täällä: http://bit.ly/Widen29lokakuuta2019

Viimeinen ilmoittautumispäivä on torstaina 24.10.2019.

Lisätietoja kasvuohjelmasta antaa:

Maarit Mäkelä 
Projektipäällikkö, viennin kehittäjä 
050 3737 044
maarit.makela@viexpo.fi
www.viexpo.fi/widen


Widen Your Market – Invest in Export -kasvuohjelma on osuuskunta Viexpon hallinnoima kansainvälistymisohjelma, jonka tavoitteena on saada keskipohjalaisia yrityksiä vientiin. Kasvuohjelmaa on mukana rahoittamassa Keski-Pohjanmaan Liitto, Kokkolanseudun Kehitys, Kaustisen seutukunta, Kannuksen kaupunki sekä Perhon kunta.