Blogit

Yritysryhmille tarkoitetut vientiprojektit ovat erinomainen keino valmistaa omaa yritystä vientimarkkinoille. Yhteisen asian äärellä yrityksille syntyy yleensä positiivisia vaikutuksia. Yhteisiä toimenpiteitä ja vientiponnisteluja kannattaa tehdä yhdessä muiden yritysten kanssa, ei kilpailumielessä vaan ennemminkin täydentämällä toisiaan. Yhdessä on helpompi lähteä uudelle markkinalle kuin yksin. Yhdessä voidaan myös...

Pohjoiseen suunnatuista valtavista investoinneista uutisoitiin hiljattain. Kyse on miljardeista euroista ja kymmenistä tuhansista työpaikoista Ruotsin, Suomen ja Norjan pohjoisosiin. Erityisesti Pohjois-Ruotsi ja Norrbottenin alue nostettiin uutisotsikoihin. Lisäksi uutisoitiin Perämeren vetyverkkosuunnitelmista, joka toteutuessaan mahdollistaisi kymmenien miljardien eurojen investoinnit tuulivoimaan ja puhtaan vedyn tuotantoon. Kun kyse on...

–avain uusiin mahdollisuuksiin liiketoiminnan kehittämisessä? Lauri Laaksonen Asiakaskokemuksen ymmärtäminen on noussut esille avaintekijänä liiketoiminnan kehittämisessä. On kyseessä sitten oman maan markkinat tai kansainväliset pelikentät, niin se miten asiakas kokee mm. markkinointiviestin tai tuotteen/palvelun käytön vaikuttaa siihen mitä hän ajattelee, tuntee ja toimii suhteessa yritykseen. Haaste on siinä,...

Viexpon kansainvälistymisasiantuntijalle jokainen työpäivä on erilainen. Yhteistä on kuitenkin se, että yrityksiä autetaan viennin ja kansainvälistymisen kysymyksissä – joka päivä....

Voiko kuka vain tähdätä vientiin? –Voi.Voiko kuka vain onnistua viennissä? –Ei.Viennissä voi onnistua vain todella selkeällä kilpailuedulla ja kovalla työllä! Kun yrityksessä halutaan rakentaa vientikauppaa määrätietoisesti niin, että siitä tulee yksi yrityksen tukijaloista, ja myös tuottava, tulee erityisesti alkuvaiheessa olla valmis resursoimaan vientiä. Vientipäätös ei voi...

Martina Buss, Viexpo NordicHub on suomalaisten klustereiden yhteinen alusta, joka kokoaa klusterit ja toimijat yhteen. NordicHub on myös verkosto, joka kokoaa Pohjoismaiset klusterit ja verkostot yhteiseen keskusteluun viennin ja kasvun lisäämiseksi. Pohjoismainen yhteistyö ja verkostot ovat tulevaisuuden tapa kasvaa ja kehittyä. Vuoden 2021 aikana Viexpolla on panostettu...