Kåre Björkstrand

Kåre Björkstrand

”Parasta työssäni on kohtaamiset ihmisten ja yritysten kanssa!”

 

Kåren mielestä Viexpo on hyvä partneri pk-yrityksille, sillä Viexpo pystyy mukautumaan moneen erilaiseen projektiin asiakkaiden tarpeiden mukaan. Viexpo on Team Finland -verkostoon kuuluva osuuskunta, joka auttaa vientiin liittyvissä asioissa erityisesti pk-yrityksiä.

 

Kårella on pitkä tausta vientitehtävissä ja hän on tehnyt B2B-vientikauppaa useisiin eri maihin, eri mantereille. Hän jakaa mielellään tietojaan eteenpäin kollegoilleen ja yrityksille. Kåre työskentelee sekä Vaasan että Pietarsaaren toimipisteillä ja toimii erityisesti Pohjanmaan alueella Pietarsaaresta Kristiinankaupunkiin, mutta tapaa yrityksiä aina siellä, missä viennin kehittämistä tarvitaan.

 

”Vahvinta osaamistani on viennin suunnittelu. Viennin suunnittelua ei tarvitse minun mielestäni tehdä liian vaikeaksi. Yksinkertaisimmillaan viennin suunnittelussa tulee miettiä: mitä, miten, missä, milloin, kuka ja kenelle?

 

Kåren mielestä yrityksen tärkeimpiä kysymyksiä vientikauppaa suunnitellessa on miettiä, mikä tekee yrityksen tuotteesta erityisen ja miksi asiakas haluaisi ostaa sen.

 

”Jos tuote ei erotu ominaisuuksiltaan olemassa olevista tuotteista, niin vienti on hankalaa.”

 

Kåre on aikaisemmin työskennellyt vientipäällikkönä ja hänen erikoisosaamistaan on etenkin elintarvikeala. Kåre kertoo, että hänen käytännön vientiosaamisestaan on paljon hyötyä vientiasiantuntijan tehtävissä. Hän on todella innokas auttamaan yrityksiä viennissä ja kertookin, että parasta hänen työssään on kohtaamiset yritysten ja ihmisten kanssa.

 

”Tärkeintä vientiyritykselle on, että yrityksellä on sitoutunut johto ja resurssit vientikauppaan. Yrityksen sitoutuneisuuden lisäksi on tärkeää, että yrityksen tuote tai palvelu erottuu kilpailijoistaan. USP eli unique selling point täytyy olla mietittynä.”

 

Kåren kollegat kuvailisivat Kårea analyyttiseksi, hauskaksi ja tehokkaaksi. Lapsuudessaan Kåre haaveili ammattilaisjalkapalloilijan urasta eikä hän ole edelleenkään luopunut jalkapallosta. Vapaa-ajallaan hän viettää aikaa perheensä kanssa ja pelaa jalkapalloa Kungliga Wasan joukkueessa.

Tästä voit varata tapaamisen Kåren kanssa.
Kåre on sitten sinuun yhteydessä tarkemmin, että voitte sopia yksityiskohdista.

 


Yleiskatsaus
Viexpo

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia, Microsoft Claritya sekä Google Search Consolea kerätäkseen nimetöntä tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.

Lisäevästeet

Tämä verkkosivusto käyttää seuraavia lisäevästeitä:

  • Google Analytics: Tämä eväste kerää tietoa siitä, miten käyttäjät vuorovaikuttavat verkkosivuston kanssa. Se tarjoaa verkkosivuston omistajille oivalluksia käyttäjien käyttäytymisestä ja auttaa heitä parantamaan verkkosivustoa.
  • Google Search Console: Tätä evästettä käytetään verkkosivuston omistajien toimesta heidän verkkosivustonsa suorituksen seuraamiseen Google-hakutuloksissa.
  • Google TagManager: Tätä evästettä käytetään hallinnoimaan verkkosivustolle lisättyjä tageja tai koodinpätkiä, kuten seuranta- ja markkinointitageja.
  • YouTube: YouTube asettaa evästeitä, kun käyttäjä katselee videota tai vuorovaikuttaa videosoittimen kanssa. Näitä evästeitä käytetään käyttäjäkokemuksen personointiin, kuten suositeltujen videoiden tai käyttäjän mieltymysten muistamiseen. On tärkeää huomata, että YouTube on Googlen omistama, ja siksi YouTuben käyttämät evästeet ovat Googlen tietosuojakäytännön hallinnoimia. Käyttäjät voivat hallita evästeasetuksiaan selaimen asetuksissa tai käyttämällä Googlen mainostenhallintasivua.
  • Microsoft Clarity: Tätä evästettä käytetään tietojen keräämiseen siitä, miten käyttäjät vuorovaikuttavat verkkosivuston kanssa, kuten lämpökarttojen ja napsautusten seurannan avulla, jotta verkkosivuston omistajat voivat parantaa verkkosivustoaan.
  • FB-pixel: Tätä evästettä käytetään Facebookin toimesta seuraamaan käyttäjien käyttäytymistä, jotka vuorovaikuttavat Facebook-mainosten kanssa tai vierailevat Facebook-sivuilla.
  • HubSpot: Tätä evästettä käytetään HubSpotin toimesta seuraamaan käyttäjän käyttäytymistä verkkosivustolla ja tarjoamaan personoituja markkinointisisältöjä.