Yhdessä selviämme

Yhdessä selviämme

Yhteiskuntamme on lyhyessä ajassa joutunut aivan uuteen ja ennakoimattomaan tilanteeseen koronaviruksen vuoksi. Luonnollisesti nyt on tärkeä kaikin keinoin estää viruksen leviäminen. Terveytemme on kaikesta huolimatta ensisijainen ja siitä kannamme yhdessä vastuuta.

On kuitenkin aivan selvää, että yritysten edessä on kovia haasteita, jotka vaikuttavat meihin kaikkiin. Haluammekin kannustaa ajattelemaan haastavaa tilannetta mahdollisuuksien näkökulmasta ja uskomaan, että yhdessä selviämme ja vahvistumme.Yhteistyön kautta ja suuntaamalla katseemme tulevaisuuteen voimme toivon mukaan ainakin kehittää uudenlaisia työskentelytapoja. Nyt jos koskaan on tärkeää, että keskustelemme toistemme kanssa. Viexpon henkilökunta on yritysten apuna ja voitte käyttää meitä ylimääräisenä resurssina, jos tarvitsette apua.

Tiedotamme edelleen muutoksista kotisivuillamme ja some-kanavissamme. Viexpon henkilökunta tekee suositusten mukaisesti toistaiseksi etätyötä. Hoidamme myös pääosan yhteydenpidoistamme etänä ainakin toistaiseksi. Viexpo seuraa tilannetta aktiivisesti ja noudattaa ensisijaisesti aina viranomaisten antamia ohjeita.

Yhdessä selviämme myös tästä!

Kristian Schrey & Viexpon henkilökunta



Yleiskatsaus
Viexpo

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia, Microsoft Claritya sekä Google Search Consolea kerätäkseen nimetöntä tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.

Lisäevästeet

Tämä verkkosivusto käyttää seuraavia lisäevästeitä:

  • Google Analytics: Tämä eväste kerää tietoa siitä, miten käyttäjät vuorovaikuttavat verkkosivuston kanssa. Se tarjoaa verkkosivuston omistajille oivalluksia käyttäjien käyttäytymisestä ja auttaa heitä parantamaan verkkosivustoa.
  • Google Search Console: Tätä evästettä käytetään verkkosivuston omistajien toimesta heidän verkkosivustonsa suorituksen seuraamiseen Google-hakutuloksissa.
  • Google TagManager: Tätä evästettä käytetään hallinnoimaan verkkosivustolle lisättyjä tageja tai koodinpätkiä, kuten seuranta- ja markkinointitageja.
  • YouTube: YouTube asettaa evästeitä, kun käyttäjä katselee videota tai vuorovaikuttaa videosoittimen kanssa. Näitä evästeitä käytetään käyttäjäkokemuksen personointiin, kuten suositeltujen videoiden tai käyttäjän mieltymysten muistamiseen. On tärkeää huomata, että YouTube on Googlen omistama, ja siksi YouTuben käyttämät evästeet ovat Googlen tietosuojakäytännön hallinnoimia. Käyttäjät voivat hallita evästeasetuksiaan selaimen asetuksissa tai käyttämällä Googlen mainostenhallintasivua.
  • Microsoft Clarity: Tätä evästettä käytetään tietojen keräämiseen siitä, miten käyttäjät vuorovaikuttavat verkkosivuston kanssa, kuten lämpökarttojen ja napsautusten seurannan avulla, jotta verkkosivuston omistajat voivat parantaa verkkosivustoaan.
  • FB-pixel: Tätä evästettä käytetään Facebookin toimesta seuraamaan käyttäjien käyttäytymistä, jotka vuorovaikuttavat Facebook-mainosten kanssa tai vierailevat Facebook-sivuilla.
  • HubSpot: Tätä evästettä käytetään HubSpotin toimesta seuraamaan käyttäjän käyttäytymistä verkkosivustolla ja tarjoamaan personoituja markkinointisisältöjä.